Siirry sisältöön

Kuopion seurakunnat osallistuvat Suojaan 2026 -harjoitukseen

Kuopion seurakunnat esittelevät harjoituksissa muun muassa Henkisen Huollon eli HEHU:n toimintaa näyttelypisteellä.

Nainen nojaa seinään HEHU-liivi päällään

Suojaan 2026 -harjoitus kokoaa Kuopiossa Savilahden Luolaan 2.–3. syyskuuta yli 2 000 osallistujaa testaamaan suuren väestömäärän suojaamista, viranomaisten yhteistoimintaa sekä väestönsuojelun käytännön toimintamalleja. Kyseessä on mittaluokaltaan poikkeuksellinen harjoitus, jonka kaltaista ei ole Suomessa nähty vuosikymmeniin. Kuopion seurakunnat esittelevät harjoituksissa muun muassa Henkisen Huollon eli HEHU:n toimintaa näyttelypisteellä

Mikä on Suojaan 2026 -harjoitus?

Suojaan 2026 näkyy Savilahden alueella tavallista vilkkaampana viranomaistoimintana, harjoituskalustona ja suurina ihmisjoukkoina erityisesti keskiviikkona 2.9. Kyseessä on ennalta suunniteltu harjoitus, eikä se liity todelliseen uhka- tai vaaratilanteeseen.

Suojaan 2026 -harjoituksen tavoitteena on vahvistaa valmiutta toimia erilaisissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa sekä kerätä kokemuksia väestönsuojelun ja varautumisen kehittämiseksi. Harjoituksen tuloksia ja materiaaleja hyödynnetään tulevaisuudessa väestönsuojelun koulutuksessa sekä valtakunnallisessa kehittämistyössä.

Harjoituksen näyttämönä toimiva Savilahden Luola on yksi Euroopan moderneimmista kaksoiskäyttöväestönsuojista. Arjessa liikunta- ja tapahtumakäytössä oleva Luola voidaan tarvittaessa ottaa väestönsuojakäyttöön noin 7 000 henkilölle. Kohde on herättänyt runsaasti kansainvälistä kiinnostusta, ja siellä on viime vuosina vieraillut turvallisuusalan asiantuntijoita, viranomaisia ja päättäjiä eri puolilta maailmaa. Harjoitusta seuraamaan saapuu mittava joukko myös kansainvälisiä kutsuvieraita ja median edustajia.