Siirry sisältöön

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi Kuopiossa melko vilkkaasti

Seurakuntavaalien juliste bussipysäkillä Maaherrankadulla.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi tiistaina. Ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä eri paikoissa Kuopiossa annettiin yhteensä noin 800 ääntä. Vuoden 2022 seurakuntavaaleissa ensimmäisen päivän äänimäärä oli lähes 750.

Kuopion Postitalon seurakuntakeskuksen ennakkoäänestyspaikka oli suosittu. Siellä kävi tiistain aikana äänestämässä yli 150 henkilöä.

Kuopion seurakuntien ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat löytyvät vaalisivustoltamme. Ennakkoäänestys jatkuu 7.11. saakka. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Suomessa. Henkilöllisyystodistus tarkistetaan äänestyspaikassa.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 15.11. Silloin voi äänestää vain oman seurakunnan ilmoittamassa äänestyspaikassa.

Seurakuntavaaleissa voi äänestää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen, joka täyttää 16 vuotta viimeistään vaalipäivänä 15.11.2026.

Seurakuntavaalien vaalikone on auki

Vaalikoneessa voi verrata omia näkemyksiään ehdokkaiden vastauksiin, ja se ehdottaa sopivia ehdokkaita seurakuntakohtaisesti.

Vaalikone on osoitteessa seurakuntavaalit.fi/vaalikone(siirryt toiselle sivustolle).

Kuopiossa käydään kahdet vaalit

Kuopion evl.lut. seurakuntayhtymässä järjestetään samanaikaisesti kahdet vaalit. Vaaleissa valitaan luottamushenkilöt sekä seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon että oman seurakunnan seurakuntaneuvostoon. Tämän vuoksi suurin osa ehdokkaista on ehdolla kahdessa vaalissa.