Siirry sisältöön

Talousarvion käsittely etenee

Seurakuntayhtymän vuosikate vuodelle 2027 on reilu 3 miljoonaa euroa ja ennakoitu alijäämä noin 16 000 euroa. Yhtymän talous on tasapainossa, mutta tulevien vuosien investointeihin pitää varautua hyvissä ajoin.

Kolikkoja pinossa vaakakupissa.

Vuosikate vuodelle 2027 on reilu 3 miljoonaa euroa. Ennakoitu alijäämä talousarviovuodelle on noin 16 000 euroa. Vuoden 2027 investointien loppusumma on 3,1 miljoonaa euroa. Hallintojohtaja Mika Pulkkisen mukaan seurakuntayhtymän talous on hyvin tasapainossa, mutta tulevien vuosien investointeihin pitää varautua hyvissä ajoin.

Talousarvion käsittelyn yhteydessä hyväksytään toiminta- ja taloussuunnitelma kolmeksi vuodeksi. Talousarviovuosi on toiminta- ja taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja toiminta- ja taloussuunnitelma laaditaan siten, että edellytykset tehtävien hoitamiseen turvataan. Tulojen ja menojen on oltava tasapainossa kolmen vuoden suunnittelukauden tai perustellusta syystä tätä pidemmän, kuitenkin enintään viiden vuoden ajanjakson aikana. Kukin seurakuntaneuvosto hyväksyy paikallisseurakuntien toimintasuunnitelmat.

Vuoden 2027 kirkollisverotuloiksi on ennakoitu 25,153 miljoonaa euroa. Kasvua talousarvion 2025 verotuloennusteeseen on 0,777 miljoonaa euroa. Tämänhetkisen arvion mukaan vuoden 2026 verotulot tulevat toteutumaan talousarvion mukaisina.

Vuosikate vuodelle 2027 on 3,081 miljoonaa euroa eli 0,446 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2026 talousarviossa. Ennakoitu alijäämä talousarviovuodelle on 15 866 euroa. Vuoden 2027 investointien loppusumma on 3,055 miljoonaa euroa.

Toimintatuottoja vuonna 2027 on arvioitu kertyvän 6,939 miljoonaa euroa. Nettomenot ovat vuoden 2027 talousarviossa 0,256 miljoonaa euroa eli 1,2 % suuremmat kuin vuoden 2026 talousarviossa.

Yhteinen kirkkoneuvosto pyytää talousarviosta sekä toiminta ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029 seurakuntaneuvostojen ja yhteisten työalojen johtokuntien lausunnot 13.11.2026 mennessä.